torstai 11. joulukuuta 2014

Marokkolainen kanapiiras

Edellispäiväiset kaksi jääkaapissa lojunutta broilerinkoipea perkasin tähän täytteeseen. Ensin paahdoin pikku pussillisen manteleita ja laitoin sivuun. Öljyä pannuun ja shalottisipulia perään, kourallinen silputtuna. Vanhaksi menossa olleita porkkanoita viisi, kuutioituna noin 6-8 mm paloiksi. Reilu viisi minuuttia pannulla ja pieni kesäkurpitsa saman kokoisena mukaan. Suolaa, jeeraa, mustapippuria, cayennea ja ihan vähän kanelia sekaan.Kymmenen minuutin paistamisen jälkeen lisäsin koko nipun silputtua korianteria ja broilerit. Rouhin paahdetut mantelit ja laitoin täytteeseen ne sekä yhden kananmunan.



Vuuan pohjalle leivinpaperi, varmuuden vuoksi. Tuota filotaikinaa tulee aika harvoin käytettyä ja muistin taas miksi. Ei mikään ruoka-aine kuivu yhtä nopeasti ja ala lohkeilla joka suuntaan. Reilusti vaan levyjä niin että ovat puoliksi ulkopuolella, täyte sisään ja kansi kiinni. 
Kaksikymmentä minuuttia n. 175 astetta


Ja kun uuni oli jo lämmin ja junnulla on vesirokko sekä minulla pelkkää aikaa, eikös sitä nyt yhden tiikerikakun jaksa. Tässä tapauksessa vaan valvoa ja auttaa, tarmoa tuntuu keittiöhommiin olevan ja ainakin omasta mielestä mukavampaa kuin lautapelit, askartelu tai piirrettyjen katselu.


 Ihan onnistunut luomus, käytiinhän sitä kolmen minuutin välein lasin takana kurkkimassa.


 Valkosuklaa vesihauteeseen ja punaista elintarvikeväriä sekaan.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti