maanantai 8. elokuuta 2016

Lohdutuksena niille jotka alkavat rakentaa puutarhaa 2007-2016












2008















 eli uusimmat kuvat otettu 8.8.2016, ensin kuva vuodelta 2007 tai 2008 ja sen alla tämänpäiväinen


sunnuntai 17. tammikuuta 2016

Hanhen rintafilettä mustaviinimarjakastikkeessa

Lidlin pakastealtaasta hanhen rintafilettä, paketissa lukee 2kpl ja 900g. Ei tullut mieleenkään että olisivat kiinni vielä rintalastassa, terävällä veitsellä siitä selvisi muutamalla viillolla. Alla olevassa kuvassa on tulossa kastikepohja, perkuujätteet kattilaan, vettä, selleriä, sipulia kuorineen ja porkkanaa.
Tunnin kiehumisen jälkeen siivilästä läpi ja pienempään kattilaan niin että vettä haihtuu koko ajan. Muutama lusikallinen mustaviinimarjahyytelöä sekaan ja saostus maissitärkkelyksellä jos on tarvetta.


Tuoretta rosmariinia ei ollut, joten laitoin kuivattua öljyn joukkoon odottamaan jo aamulla että saan maut irti. Viillot hanhen nahkaan ja öljy/rosmariiniseosta viiltoihin.

Samaan aikaan lapset tekivät creme bruleen, nuorempi laittoi vaniljavanukasta vuokiin ja tummaa sokeria päälle. Velipoika paahtoi sokerin kaasuliekittimellä, nopeaa ja kelpaa kaikille


Liedellä paistumassa rintafileet, kylmään pannuun, paista nahkapuolelta 8 minuuttia ja käännä, paista vielä 5 minuuttia, saa olla rose sisältä. Vasemmassa ylänurkassa tulossa kastike, vasen alanurkka valmistaa risottoa, sellerit ja shalotit vasta kattilassa.
Porkkanat kiehuvat kanaliemessä ja parsakaalit suolavedessä, ihan vaan lisäkkeeksi.


Hanhen nahka saa olla todella rapea, kuten alla olevassa kuvassa näkyy. Paistaessa pannulle tulleen rasvan otin talteen, siitä saa hyvän pohjan vaikka seuraavan päivän kastikkeelle.


Paistamisen jälkeen kietaisin fileet reiluksi viideksi minuutiksi folioon vetäytymään ja leikkasin siivuiksi. Kastiketta päälle ja pöytään.

lauantai 9. tammikuuta 2016

Pieni Kreikan matka pakkasessa

Maustemakkara-paprikamuhennos ja kukkakaalia kreikkalaisittain

Tällaisessa pakkasessa on mukava sillointällöin maistaa kesä kielellä, vaikkakin Kreikassa nämä herkut ovatkin syys-/talviruokia, kun paprikat ja kukkakaali ovat kypsyneet syötäviksi. Kreikkalainen ruoka sopii hyvin lastenkin makumaailmaan, tulisuutta on paljon vähemmän kuin meren toisella puolella tai edes Turkissa, jossa itämaiset vaikutteet ovat jo vahvat.
Reseptit kuvan alla.




 n.700g suippopaprikoita
800g maustettua makkaraa(käytin itse puolet chorizoa, toinen puoli krakovan makkaraa(lapsille))
loraus hyvää oliiviöljyä
400-500g tomaatteja paloiksi pilkottuna
1tl timjamia
1tl oreganoa
(mustapippuria)
vettä
silputtua persiljaa maun mukaan

Leikkaa makkarat suupalan kokoisiksi ja ruskista kuumalla pannulla oliiviöljyssä.
Lohko paprikat ilman siemeniä, ota makkarat reikäkauhalla pois pannulta ja kuullota paprikoita n. 15 minuuttia, kunnes alkavat ruskistua.
Lisää pannulle tomaatit, mausteet ja makkarat, säästä persilja loppuvaiheeseen.
Kaada sekoitetut ainekset uunivuokaan ja pidä 180 asteessa parikymmentä minuuttia.
Persiljasilppua pintaan ja pöytään.



Kukkakaali munien ja sitruunan kera

1 keskikokoinen kukkakaali isoina ruusukkeina
reilu loraus oliiviöljyä
2 munaa
1 sitruuna
1 rkl maissitärkkelystä
suolaa
silputtua persiljaa koristeeksi

Kuumenna öljy valurautapadassa ja kypsennä kukkakaaleja keskilämmöllä kunnes alkavat ruskistua.
Kaada päälle vettä sen verran, että kukkakaalit melkein peittyvät.
Lisää suolaa ja keitä n. 8 minuuttia, kunnes kukkakaali on vähän pehmennyt.
Ota pata liedeltä, jätä kansi päälle ja tee kastike:
Vatkaa munat kulhossa, lisää sitruunan mehu (jos pidät sitruunaisemmasta, raasta kuorta joukkoon), lisää maissijauhot jotka on sekoitettu vesitilkkaan.
Lisää muutama lusikallinen kukkakaalien keittovettä vatkatessasi. Kaada seos hitaasti kukkakaalien päälle ja lämmitä varovasti samalla sekoittaen, jotta kastike saostuu ( lämmitystarvetta ei välttämättä ole, jos tekee paksuseinäisessä padassa).
Persiljasilppua pinnalle ja pöytään.

keskiviikko 6. tammikuuta 2016

Sekoitus eri kulttuureita

Tänään loppiaisena käytin ruuanlaittoon hieman enemmän aikaa. Chili oli hautumassa melkein viisi tuntia ja liha oli kielellä rikottavassa muodossa haudutuksen jälkeen.
Lisäkkeenä ruisriisiä ja salaattina vähän perunasalaattia muistuttava amerikkalainen salaatti.


Chili:
 2 valkosipulin kynttä
1 tölkki kidneypapuja
1 tölkki tomaattimurskaa
1 tl worchestershirekastiketta
1 tl mustapippuri
1 tl juustokumina
1 tl cayennepippuri
2 tl chilijauhetta
1 tl raastettua taloussuklaata
1/2 tl kaneli
1 tl suolaa
2 tl punaviinietikkaa
900g naudanlihaa, käytin sisäpaistia, jauhelihakin käy

Ruskista lihat pannulla ja laita pataan tai kattilaan, vähintään kolmen tuntia miedolla lämmöllä.

Nauti lisäkkeen, esim. riisin kanssa.

Jäävuori- omenasalaatti

1 pieni jäävuorisalaatti
1 omena, hapahko
150g Creme Fraiche
1 tl dijonsinappia
suolaa, pippuria maun mukaan
(1/2 dl ruohosipulia)

laitoin yhden limen mehun ja kuoren raastettuna joukkoon

maanantai 7. joulukuuta 2015

Högfors Siro 50 olohuoneeseen

Meillä on ollut pitkään ajatuksissa saada puulla lämpeävä lämmönlähde taloon, ikää talolla jo niin paljon että kolme hormia löytyy. Katolta piippuun taskulampulla katsoessa on ihan hyvässä kunnossakin, katon yläpuolinen osa on uusittu jossain vaiheessa, sen näkee tiilisaumojen kulumasta. Rappaukset joka paikasta kunnossa ja palomuuri myös ilman yhtään halkeamaa.


Oli melko mielenkiintoinen paketti kantaa peräkärrystä olohuoneeseen, ulkona kantaminen oli oikeastaan jopa helppoa, mutta ensimmäiselle ovelle pääsyn jälkeen kantajat eivät mahdu enää lieden viereen joten sitä on pakko nostaa kymmenisen senttiä kerrallaan eteenpäin.
Viimeiset metrit kannettiin kahteen mieheen, 240 kiloa, jonka kyllä tunsi seuraavana päivänä olkapäissä ja reisissä.
Ylemmän kuvan otto hetkellä jo voiton puolella, ei enää epäilyttänyt hankinnan järkeenkäypyys, sadan kilometrin hakumatka ja 240€ sijoitus lieteen.


Hölmöyttäni en ottanut uunin alaliitoksesta kuvaa, liitosputki tehtiin itse, vanha oli jo ruostunut puhki. Savuhormissa oli muuttaessani PorinMatti, joten tiililiitos piti myös tehdä kokonaan uusiksi.
Tarpeeksi vaan kiviä pois pora- ja piikkauskoneella ja muurauslaastilla muotoilin hormin ensin savun kulkemisen vuoksi ihan tasaiseksi ja poistin terävät nurkat.
Liitosputkea yhden sentin suurempi finnfoamin pala putken paikalle (styroxia ei ollut kotona, se olisi helpompi poistaa kun laasti on kuivunut). Tiili ja tiilenpala kerrallaan reikä umpeen ja saumaraudalla yrittäen saada kaikki saumat täyteen, noin tunti ja reikä oli ummessa.
Seuraavana päivänä finnfoamit pois ja vielä muurauslaastilla ylirappaus.
Toisena projektina samaan aikaan uuden savupellin asennus, vanhoja ei ollut tai en ainakaan löytänyt vaikka yritin kehyksiä piipustakin etsiä. Samalla tavalla muuraten ja rappauksella viimeistellen tehtiin tuokin paikkaus pellin asennuksen jälkeen.

 Kittaus ja hionta ennen maalausta ja valmis !

Tässä vaiheessa täytin alemman uunin tiilillä ja vesisäiliöön tiiliä ja hiekkapuhallushiekkaa, noin sain tuohon vielä kolmekymmentä kiloa lisää varaavaa kiveä.

 

Näin evakkoisovanhempien jälkeläisenä ajattelin siirtää perinnettä eteenpäin. Riisipiiraat tulikuumaan uuniin, ei samanlaisia saa mitenkään sähköhellalla tehtyä, saatika kun meillä on kaasu-uuni, se lämpeää vain 250 asteeseen.

Ensikokeilun jälkeen tuossa on paistettu jo pitsat, hiivaleipää, iso kasa piirakoita ja ohrauunipuuro.

Tässä koko komeus paikallaan, testimaalauksella peitetty kittipinnat, saa nähdä kumpi väri tuohon seinään jää.
Ei tuosta oikein pysty sanomaa onko ollut paikallaan viikon vai viisikymmentä vuotta.

torstai 18. kesäkuuta 2015

Saunan laudehuolto +15c

Eilenillalla aloitin saunan huollon juhannusta varten. Kaikki rojut ulos pihasaunasta lauteita myöten. Aitokiukaalla on tapana kesäaikaan välillä tuprauttaa savut sisälle, josta sitten tietysti jää aina jonkin verran myös nokea joka paikkaan.
Puolisen tuntia 120 karkeudella ja nauhahiomakoneella saa aikaan tervalepän sävyjen palaamisen. Taisi olla neljäs kerta kun tein tuon, tälläkertaa laitoin öljyäkin pintaan, edellisillä kerroilla en ole käyttänyt.
Toivotaan että auttaisi edes vähän tuon noen puhdistuksessa ja tukkisi puusta huokoset ettei tarvitse hioa noita puhki asti.

lauantai 13. kesäkuuta 2015

Enkeli sammaleesta ja katiskaverkosta +19c

Pihan siivous ja ylimääräistä tavaraa kaatopaikkakuormaan. Saunan takana oli kohta yhdeksän vuotta lojunut katiska, joka entisessä elämässä oli ollut oikein pyyntihommissakin edellisen appiukon mökillä.
Oli jo aika päästää se päiviltä ja keksiä uusiokäyttöä.
Tyttären kanssa siitä sitten väänneltiin tällainen, melkein metrin korkuinen sammalenkeli, jonta ei oikein vielä osattu sijoittaa minnekään.


Olkoon nyt ainakin ensialkuun tuolla saaressa, kunnes oikea paikka löytyy. Saattaa olla aurinkoa liikaa, mutta jäänee nähtäväksi.