perjantai 5. kesäkuuta 2015

Lomapäivä puutarhassa +17c

 Japaninruusukvitteni kukkii tänävuonna melko reippaasti, puska vain noin kuusikymmentä senttiä korkea ja varret ihan täynnä suuria kukkia. Viimevuonna teki kaksi hedelmää ja nekin löysin kuivuneena vasta nyt keväällä

Viimeviikolla tuli lipsahdettua Tiger nimiseen ryönäkauppaan, jossa sain ajatuksen ostaa pieniä sinkkiämpäreitä joita voisi käyttää puiden taivuttamiseen. Kiviä vaan ämpäriin ja vettä täyteen niin tulee kokeiltua myös sateen vaikutus. Kaksi purkkia eurolla, sääli kun niitä ei ollut kuin kuusitoista, otin ne kaikki. Pihdeillä toinen lenkki auki, sanka oksan ympäri ja lenkki pihdeillä takaisin kiinni.


Lammen perusteellinen puhdistus jäi tänä keväänä kovin myöhäiseen ajankohtaan, tänään parin tunnin heiluminen haavin kanssa sai aikaan kolme kottikärryllistä liejua, sudenkorennon toukkia ja mantereita. Rauhoitettuja kun ovat, olivat purkissa vaan kuvan ottamisen ajan ja pääsivät takaisin kotiin.
Noita vesiliskoksi ennen sanottuja epeleitä heitin takaisin lampeen yli sata sieltä kärrystä, hyvin on kanta kasvanut. Lauman alkuperästä ei ole mitään tietoa, ilmestyivät toisena kesänä, sammakot jo ensimmäisen kesän aikana. Kaloja ei lampeen kannata laittaa kun syvimmilläänkin alle metri on vettä, kuolisivat sinne talven aikana kuitenkin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti