Aprikoosi kukkii, lämmin päivä 19.5.2015 16c

Tulihan tämäkin päivä vuosien odotuksen jälkeen, Rusoposki on täynnä kukkia. Heti ensimmäisten nuppujen ilmaannuttua iski kamala pelko, että mahtaako tuottaa hedelmää, koska alunperin istutin muutaman metrin päähän persikan jonka muurahaiset tappoivat toisena vuonna. Ostin uuden samaan paikkaan ja se kuoli samana kesänä. Googlesta myöhemmin luin että persikka erittää kituessaan hormonia joka tappaa samaan paikkaan istutetun persikan.... mutta nyt tiedän. Samaisessa kuopassa kasvaa nyt neidonhiuspuu joka on talvehtinut jo kolme kokonaista talvea ja silmut ovat juuri aukeamassa.
Kyllä pienoinen voitonhymy kirpoaa kasvoille jos tuosta aprikoosipuusta hedelmän saa joskus poimia, mittaa sillä on jo kolme ja puoli metriä, viitisenkymmentä senttiä tulee vuosittain, kuuteen metriin pitäisi pysähtyä.

Viime viikon askartelut, sataa ja paistaa +9c

Työkaverit olivat säästäneet jostain vanhoja taimitukia, pitihän niistä jotain virittää... paikan haku ensin ja väsäämään. Ihan fiiliksellä, pieni mittaus mihin tavara riittää ja kepit pystyyn. Edellisistä pikkuvirheistä oppineena oli pakko käydä rautakaupassa hakemassa metallijalat tolppien alle, ettei (taas) tarvitse montaa vuotta takoa päätä ylähirteen, kuten ehkä yläkerran valaisimien kanssa on käynyt.
Tälllainen 190cm kokovartalo on yllättävän herkkä pienille suunnitteluvirheille, varsinkin jos kulkee pihalla lippis päässä, silloin kolisee hiukan useammin.
Molemmin puolin köynnösruusu ja kärhö, uusia lajikkeita tietenkin että saa lisää kokemuksia

Onnenpensas täydessä kukassa 10.5.2015

Äitienpäivän kunniaksi kuvasin onnenpensaan, otettu pilviseen aikaan, auringossa vielä upeampi. Seitsemän vuotta sitten Hilja sai pensaan syntymälahjaksi, synttärit 25. huhtikuuta, joka vuosi vahditaan ehtiikö kukkaan jo synttäreiksi, tänävuonna ei ehtinyt.
Viralliselta nimeltään tuo on Koreanonnenpensas - Forsythia ovata
Meillä näitä tontilla kaksi, toinen pistokkaasta laitettu ja vasta noin puolimetrinen pensaanalku, kiva nähdä jos vaikka viiden vuoden päästä olisi yhtähyvännäköinen kuin kantaäiti

Lisää kuvateksti

Olohuone uusiksi

Oli tuo kodin hengetär saanut jostain sellaisen ajatuksen, että olohuoneen kalusteet voisi pyöräyttää kokonaan vastakkaisille seinille. Eihän siinä muuta kuin tyhjentämään lauantaiaamuna kaikki hyllyt lattialle, keittiöön ja makuuhuoneeseen. Ihan mahdoton kasa tavaraa mahtuu 18m2 olohuoneeseenkin, kun sen levittää pitkin asuntoa.
Suurin työ aiheutui telkkarin siirtämisestä, meillä kun antennijohto tulee sisälle makuuhuoneen seinästä ja oli siitä jatkettu vain nykyiseen paikkaan. Johto oli jalkalistan alla, joten pätkä sitäkin piti ottaa pois jotta siirto onnistuu. Ja onnistuihan se, tunnin työn jälkeen, jos uudestaan solkataan jossain välissä kalusteet ja telkkari takaisin sinne missä olivat, löytyy paikka jo valmiina.

Paljon suuremman näköiseksi huone tuli, ihan kannattava liike, puolisentoista vuotta sitä varmaan ehdittiin jo pohtiakin.
Sana minimalistinen ei taida sopia meidän huusholliin, tavaraa on ihan riittävästi, joskus liikaakin.
Keittiön kaapit kävin läpi loppiaisena, kaksi täyttä lihalaatikkoa pakkasin teinitytön kapioiksi varastoon odottamaan lähtöpäivää.

Piparkakkutalo

Menin taas tyhmyyttäni vastaamaan, tänäkin vuonna, kysymykseen, että tehdäänkö muumitalo.... Onneksi sentään sain tingittyä talon teon uimahuoneeksi, on ainakin matalampi joskaan ei yhtään helpompi väsättävä. Jätin tänä jouluna sokerilla liimaamisen ja kiinnitin osat pikeerillä. Säästää se ainakin palaneilta sormenpäiltä ja toimii melkein yhtä hyvin, ei ole ihan niin kiirekään saada osia paikalleen.
Oikaisin kiinnitettävät sivut kaikki raastinraudalla, auttaa liimaamista huomattavasti.

Jälleen kerran tuli huomattua, ettei se ihan niin helppoa olekaan kuin ensi ajatuksella voisi luulla. Edellisestä talosta tuli opittua, että alla oleva pahvimalli auttaa aikalailla kasaamista. Katon alla on yhä kasattunakin pahvista tehty jigi, eipähän tarvitse pelätä että romahtaa siirrettäessä.
Kai tuossa pääasia on kuitenkin tyttären kanssa vietetty yhteinen aika ja onnistumisen riemu, kummallekin.

Marokkolainen kanapiiras

Edellispäiväiset kaksi jääkaapissa lojunutta broilerinkoipea perkasin tähän täytteeseen. Ensin paahdoin pikku pussillisen manteleita ja laitoin sivuun. Öljyä pannuun ja shalottisipulia perään, kourallinen silputtuna. Vanhaksi menossa olleita porkkanoita viisi, kuutioituna noin 6-8 mm paloiksi. Reilu viisi minuuttia pannulla ja pieni kesäkurpitsa saman kokoisena mukaan. Suolaa, jeeraa, mustapippuria, cayennea ja ihan vähän kanelia sekaan.Kymmenen minuutin paistamisen jälkeen lisäsin koko nipun silputtua korianteria ja broilerit. Rouhin paahdetut mantelit ja laitoin täytteeseen ne sekä yhden kananmunan.

Vuuan pohjalle leivinpaperi, varmuuden vuoksi. Tuota filotaikinaa tulee aika harvoin käytettyä ja muistin taas miksi. Ei mikään ruoka-aine kuivu yhtä nopeasti ja ala lohkeilla joka suuntaan. Reilusti vaan levyjä niin että ovat puoliksi ulkopuolella, täyte sisään ja kansi kiinni. 

Kaksikymmentä minuuttia n. 175 astetta

Ja kun uuni oli jo lämmin ja junnulla on vesirokko sekä minulla pelkkää aikaa, eikös sitä nyt yhden tiikerikakun jaksa. Tässä tapauksessa vaan valvoa ja auttaa, tarmoa tuntuu keittiöhommiin olevan ja ainakin omasta mielestä mukavampaa kuin lautapelit, askartelu tai piirrettyjen katselu.

 Ihan onnistunut luomus, käytiinhän sitä kolmen minuutin välein lasin takana kurkkimassa.

 Valkosuklaa vesihauteeseen ja punaista elintarvikeväriä sekaan.

Ansari talvikäyttöön

Tämänlainen pikkuriikkinen kylä tehtiin tyttären kanssa eilen. Talon mallisia lyhtyjä kolme löytyi valmiiksi kotoa ja pari lisää, sekä valot löytyi Hong Kongista.
Hiukan saisi tulla lunta että valoista olisi enemmän riemua, nyt vaan tuntuu häviävän tuonne synkkyyteen, eikä tuo vesisade ainakaan niitä näkyvämmäksi tee.
Nyt kun leikkimökkiin tuli vedettyä sähköt, sinnekin pyydettiin jouluvaloja.
Nähtäväksi jää....